Asiantuntija-artikkelin kirjoittaja, Karoliina Jaatinen, on työskennellyt vuodesta 2018 lasten ja perheiden parissa ja perehtynyt näihin teemoihin myös opinnoissaan. Hän on lisäkouluttautunut kognitiivisen käyttäytymisterapian ja Theraplayn perusteisiin, perehtynyt valikoivaan puhumattomuuteen sekä muihin lastenpsykiatrisiin ilmiöihin. Karoliina toimii psykologina osana Nemovan tiimiä.
Lapsen masennus on usein alitunnistettu, alihoidettu ja myös väärin ymmärretty sairaus, joka vaikuttaa koko perheeseen. Lapsen masennus näyttäytyy monioireisena ja siihen liittyy mm. mielialan laskun, vetäytyneisyyden, innostumattomuuden, pessimistisyyden, arvottomuuden kokemusten ja tarmokkuuden puutteen lisäksi myös ulospäin suuntautuvia oireita. Esimerkiksi ärtyneisyys, matala hermostumiskynnys, kiukun puuskat, lisääntynyt levottomuus ja itseä vahingoittavat puheet sekä teot ovat lasten masennukselle tyypillisiä oireita. Niin myös oirekuvan vaihtelu on tyypillistä; siinä missä lapsen mieliala voi ajoittain näyttäytyä huolestuttavana, toisessa hetkessä hän voi vaikuttaa aivan tutulta ja innokkaalta lapselta.
Perhetasolla lapsen oireet voivat herättää hankalia vastatunteita. Lapsi voi vaikuttaa aikuisen näkökulmasta kiittämättömältä, tyytymättömältä ja huonokäytöksiseltä. Lapsi voi usein reagoida kielteisesti aikuisten hyviin yrityksiin tehdä jotain mukavaa, mikä saa vanhemmuuden tuntumaan helposti raskaalta. Sisarusten kanssa voi tulla aikaisempaa enemmän ja pienemmistä asioista riitaa. Tällöin perheen ihmissuhteet voivat ajautua kielteisen vuorovaikutuksen kehään, jossa lapsi (ja myös vanhempi) saa negatiivista palautetta osakseen, kokee toistuvasti epäonnistuvansa ja tulevansa väärin ymmärretyksi. Nämä kokemukset puolestaan ovat omiaan vaikuttamaan siihen, miten lapsi vuorovaikutustilanteita lähestyy. Voi olla, että kohtaamiset ovat kielteisen tunnetilan virittämiä jo alkuunsa.
Lapsen masennuksen ensisijaisena hoitona pidetään psykososiaalisia hoitokeinoja: lapsi tarvitsee tavallista enemmän kokemuksia siitä, että hänen kanssaan vietetystä ajasta nautitaan ja että hän on rakastettu. Arjessa on tällöin tärkeä lisätä läheisyyttä ja hoivaa, hankalien tilanteiden ja tunteiden hyväksyvää sanoittamista (”huomaan, että sinulla on kurja olo”), ei-toivotun käytöksen (esim. kiittämättömät reaktiot) huomiotta jättämistä, hyvien hetkien ja onnistumisten huomaamista ja kiinnostuneisuutta lapselle tärkeistä asioista. Edelleen on myös tärkeä pitää kiinni tutuista rutiineista ja rajoista, jotta lapsen turvallisuuden tunne säilyy.
Psykososiaalinen hoito voi viedä aikaa ja olla vanhemmalle kuormittavaa lapsen provosoivan käytöksen vuoksi, mutta pitkällä aikavälillä se maksaa itsensä takaisin ja vähitellen asioista nauttiminen ja vuorovaikutus helpottuvat. Tällöin on mahdollista saavuttaa myös myönteisen vuorovaikutuksen kehä, jossa tulkintoja toisen aikomuksista tehdään lähtökohtaisesti niin, ettei toista koeta uhkana. Tällöin jaettuja onnistumisen ja ilon hetkiä tulee enenevästi ja niistä voidaan nauttia.
Vanhemman jaksaminen lapsen hoidossa on ensisijaisen tärkeää ja siksi vanhemman omasta hyvinvoinnista kiinni pitäminen merkitsee paljon. Vanhemman kokiessa kuormittuneisuutta tai mielialan laskua on viisautta pyytää apua ja tarvittaessa hakea itselleen tukea esimerkiksi työterveyden tai perheneuvolan kautta. Vanhempi on lapselleen peili, jonka kautta lapsi tarkastelee itseään. Lapsen nähdessä vanhemman katseessa myötätuntoa, auttaa se myös häntä itseään sietämään hankalaa tilannetta paremmin.
Vanhempien ollessa huolissaan lapsen mielialaan liittyvistä kysymyksistä, voi ottaa yhteyttä oman kunnan perheneuvolaan tai koulupsykologiin.
– Karoliina Jaatinen