Asiantuntija-artikkelin kirjoittaja, Karoliina Jaatinen, on työskennellyt vuodesta 2018 lasten ja perheiden parissa ja perehtynyt näihin teemoihin myös opinnoissaan. Hän on lisäkouluttautunut kognitiivisen käyttäytymisterapian ja Theraplayn perusteisiin, perehtynyt valikoivaan puhumattomuuteen sekä muihin lastenpsykiatrisiin ilmiöihin. Karoliina toimii psykologina osana Nemovan tiimiä.
Lapsen viiltelyn taustalla on tavallisimmin pyrkimys oman psyykkisen olon parantamiseksi, eikä sillä tavoitella elämän päättämistä. Viiltelyn taustalla voidaan nähdä tunteiden säätelyn vaikeuksia, jolloin koetusta psyykkisestä tilanteesta voi tulla lapselle sietämätön. Viiltelevät lapset voivat kokea vaillejäämistä, ja ettei heitä huomata tai heistä välitetä. Lapsella voi olla tunne, ettei tule kuulluksi ja nähdyksi tarvitsemallaan tavalla. Itseään kohtaan vaativa lapsi saattaa myös viiltelyllä rangaista itseään kriittisestä tai moittivasta ajattelusta.
Viiltely on tyypillisesti liian äärimmäinen selviytymiskeino, jonka avulla lapsi konkretisoi sisäistä pahoinvointia, jolle ei ole sanoja. Viiltäminen auttaa, koska kipu suuntaa tarkkaavuuden hankalista ja sanoittamatta jääneistä ajatuksista johonkin konkreettiseen. Kun itsensä hoivaaminen ja auttaminen tunnetasolla on vaikeutunut, voi fyysisen haavan hoitaminen palvella hoivantarvetta lyhytaikaisesti. Lisäksi viiltäminen vapauttaa mielihyvää tuottavia välittäjäaineita, mikä edesauttaa viiltelyyn liittyvän riippuvuuden syntymistä. Kuitenkin jälkeenpäin viiltelyn koetaan herättävän syyllisyyden ja häpeän tunteita. Viiltäminen on tehokas keino lyhyellä aikavälillä, mutta pitkällä aikavälillä sen kielteiset vaikutukset korostuvat ja laskevat lapsen hyvinvointia.
Vanhemmissa lapsen viiltely voi aiheuttaa voimakasta syyllisyyttä, ahdistuneisuutta, surua, keinottomuutta ja kiukkuakin. Vanhempi saattaa ajatella, että hänen olisi pitänyt tietää lapsen huonovointisuudesta ja viiltelystä. Nykytiedon valossa on kuitenkin tyypillisintä, että lapsi onnistuu salaamaan toimintansa pitkään. Pyri siis olla syyttämättä itseäsi.
Pyri myös vanhempana siihen, ettet suuttuisi lapselle tai kieltäisi tätä viiltelemästä. Viiltelyn kieltäminen todennäköisesti lisää sen salailua. Anna omille tunteillesi tilaa ystävien, vertaistuen tai oman hoitokontaktin seurassa. Tarjoa lapselle apua viiltelyn lopettamiseksi ja kerro, kuinka pahalta sinusta tuntuu, kun rakas ihminen voi huonosti ja toimii haitallisesti. On hyödyllistä, jos viiltelystä voidaan puhua kotona avoimesti (esim. Kuinka usein viillät? Mikä sen saa aikaan? Oletko puhunut siitä muille läheisille? Huomaan, että sinulla on uusia viiltojälkiä – haluisitko kertoa, mitä on tapahtunut? Miten voisin auttaa sinua?). Viiltelyn huomiotta jättäminen todennäköisesti lisää lapsen kokemaa häpeää siihen liittyen. Viiltelyä ei tapahdu sosiaalisissa tilanteissa, joten ajan viettäminen lapsen kanssa on paras ja turvallisin keino ennalta ehkäistä viiltelyä. Samalla lapsi voi saada korjaavia kokemuksia siitä, että hänen tarpeensa tulevat huomatuksi.
Ja vielä, pidä mielessä, ettei viiltely voi loppua ennen kuin lapsi on itse valmis itse muuttamaan toimintaansa. Se vaatii aikaa.
-Karoliina Jaatinen
(Tekstissä on hyödynnetty kliinisen kokemuksen ohella Vapaaksi viiltelystä –kirjaa (kirj. Katja Myllyviita, 2017). Mikäli haluat perehtyä tarkemmin viiltelyyn, sen taustatekijöihin ja hoitoon, tartu Vapaaksi viiltelystä –kirjaan tai suuntaa Mielenterveystalo.fi –sivuston Nuoret-osion omahoito-ohjelmista löytyvään Vapaaksi viiltelystä –omahoito-ohjelmaan.)
Lapsen lapseni viiltelee, minusta isovanhempansa surettaa, ahdistaa. Tuntuu tosi pahalta, itkettää ja olen tosi huolissani.